Pienille ja keskisuurille yrityksille kirjanpitojärjestelmä tarjoava Briox on valinnut Johanna Hannuksen uudeksi maajohtajaksi Suomeen, jatkamaan Teemu Kaskin tehtävissä.
Johanna Hannus aloitti Suomen maajohtajana 16. syyskuuta 2019. Johannalla on yli 5 vuoden kokemus liikkeenjohdon konsultoinnista sekä 2 vuoden kokemus johtotason rekrytoinneista."Odotan innolla työskentelyä Brioxissa. Aika liittyä yrityksen palvelukseen on erittäin mielenkiintoinen. Brioxilla ollaan pitkäjänteisesti työskennelty yrityksen kehittämiseksi. Yhdessä omistautuneiden työntekijöiden kanssa tulemme vahvistamaan Brioxin jo hyvä markkina-asemaa Suomessa vielä lisää", Johanna kertoo.Johanna on viimeksi työskennellyt Impact Executive Nordics yrityksessä projektipäällikkönä. Tätä ennen Johanna on työskennellyt myös Business Swedenille, missä hän on johtanut menestyksekkäästi useita projekteja sekä avustanut yrityksiä laajentumaan kansainvälisille markkinoille.
”Johannalla on sitä kokemusta ja oikeaa asennetta, jota Brioxin korkealle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi Suomessa tarvitaan. Koemme, että Johanna on juuri oikea henkilö tehtävään. Hänellä on hyvät johtajaominaisuudet ja edellytykset joukkueen tukemiseksi saavuttamaan loistavia tuloksia pitkällä tähtäimellä sekä ylläpitämään sitä positiivista kehitystä, jota näemme Brioxissa jatkuvasti tapahtuvan”, kertoo Brioxin toimitusjohtaja Fredrik Hyltsten.Suomen entinen maajohtaja Teemu Kaski on kahden vuoden jälkeen päättänyt siirtyä uusiin haasteisiin.
"Briox on menestynyt erittäin onnistuneesti Teemu Kaskin johdolla. Olemme menossa oikeaan suuntaan ja Briox on siirtymässä uuteen vaiheeseen. Kiitämme Teemu Kaskia hänen tärkeästä työstään ja toivotamme hänelle onnea jatkoon," sanoo Fredrik Hyltsten.Tällä hetkellä Brioxin suurin markkina-alue on Suomi. Yrityksen tavoitteena on edelleen jatkaa kunnianhimoista kasvuaan sekä ylläpitää korkean tason palvelua asiakkailleen. Johanna Hannus kuuluu osaksi Brioxin johtoryhmää, sekä vastaa Brioxin toimitusjohtajalle Fredrik Hyltstenille toiminnasta Suomessa. Lisätietoja antaa; Fredrik Hyltsten Toimitusjohtaja fredrik.hyltsten@briox.se +46 (0) 70 341 46 26 Jenny Karlsson Markkinointipäällikkö jenny.karlsson@briox.se +46 (0) 70 874 14 95