13. marraskuu 2023

Uusi markkinapaikka tarjoaa ratkaisun moniin mikroyrittäjien ja tilitoimistojen haasteisiin

SaaS-yritys Briox on julkaisemassa markkinapaikan, jonka avulla mikroyrittäjien on helpompi löytää, vertailla ja kontaktoida yksittäisiä kirjanpitäjiä ja taloushallinnon konsultteja. Samalla palvelu tukee osaltaan Brioxin lupausta kaksinkertaistaa tilitoimistokumppaneidensa kannattavuus mikroyrityssegmentillä.

Monet mikroyrittäjät kohtaavat saman haasteen koettaessaan löytää tarpeitaan vastaavan taloushallinnon ammattilaisen. Tilitoimistot esittelevät netissä palveluitaan yleisellä tasolla yksittäisten asiantuntijoiden sijaan, eikä etenkään aloittelevan yrittäjän ole helppoa saada henkilökohtaista opastusta. Myös pitkien kyselylomakkeiden täyttäminen ja vastausten odottaminen koetaan hankalaksi.

Toisaalta myös monet kirjanpitäjistä kokevat uusien asiakkaiden löytämisen haastavaksi. Yleisin ongelma erityisesti pienemmissä yrityksissä on resurssien riittämättömyys markkinointiin ja myyntiin. Lisäksi koetaan, ettei tietoja ja taitoja ole riittävästi esimerkiksi digitaalisen markkinoinnin toteuttamiseen. Ulkopuolisen markkinointikumppanin hankkiminen puolestaan voi tulla helposti kalliiksi.

Briox Connect

Juuri näihin haasteisiin Briox tarjoaa ratkaisua uudella helppokäyttöisellä ja maksuttomalla markkinapaikallaan. Mikroyrittäjät löytävät palvelusta lukuisia kirjanpitäjiä, asiakasarvioita ja opastavaa tietoa. Kirjanpitäjät voivat helposti luoda ja julkaista henkilökohtaisen profiilinsa, kutsua nykyisiä asiakkaitaan kirjoittamaan arvostelun ja saada välittömän ilmoituksen, kun potentiaaliset asiakkaat lähettävät yhteydenottopyynnön.

”Brioxilla on selkeä tavoite olla ensisijainen kumppani tilitoimistoille, jotka haluavat kasvaa ja lisätä kannattavuuttaan mikrosegmentissä. Uusi markkinapaika on tärkeä osa tätä strategiaa. Palvelun avulla voimme tarjota ainutlaatuista lisäarvoa sekä mikroyrittäjille että taloushallinnon ammattilaisille ja tukea samalla oman liiketoimintamme kehittämistä”, kertoo Brioxin toimitusjohtaja Johan Nordqvist.

Kirjanpitäjät voivat jo nyt pyytää mahdollisuutta liittyä palveluun ensimmäisten joukossa ilmoittautumalla jonotuslistallemme.

Kirjanpitäjä!

Kohta voit esittäytyä potentiaalisille asiakkaille helposti ja ilmaiseksi!




Lisätietoja:

Johan Nordqvist
CEO, Briox

johan.nordqvist@briox.se
+46 (0)70 661 86 80

Briox

Briox on kirjanpito-ohjelmistoa tarjoava SaaS-yritys, joka auttaa tilitoimistoja ja mikroyrityksiä menestymään paremmin tehostamalla ja digitalisoimalla liiketoimintaa. Briox-ohjelmisto yhdistää kirjanpitokonsultin ja yrittäjän yksinkertaisella, tehokkaalla ja älykkäällä tavalla Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Briox AB (BRIX) perustettiin vuonna 2010 Växjössä, ja se on tällä hetkellä listattu NGM Nordic SME -listalle.

Mukavaa, että olet kiinnostunut Brioxista!

Jätä yhteystietosi tai soita meille suoraan numeroon 094 241 11 50. Kuulemisiin!

Lisää nimesi

Lisää sähköpostiosoitteesi

Lisää puhelinnumerosi

Ehdot tulee hyväksyä, jotta pääset jatkamaan

Jokin meni pieleen tietoja lähettäessä.

Varaa ohjelman esittely

Varaa esittely jättämällä yhteystietosi tai soittamalla meille numeroon 094 241 11 50.

  • done Keskustele henkilökohtaisesti asiantuntijamme kanssa
  • done Räätälöity esittely, joka vastaa teidän tarpeitanne
  • done Maksuton
  • done Ei velvoita teitä mihinkään

Esittely on tarkoitettu tilitoimistoille ja kirjanpitäjille, jotka haluavat sähköistää toimintaansa enemmän.

Lisää nimesi

Lisää sähköpostiosoitteesi

Lisää puhelinnumerosi

Ehdot tulee hyväksyä, jotta pääset jatkamaan

Jokin meni pieleen tietoja lähettäessä.

Kenelle haluat ostaa?

Asiakkaalleni

Tilitoimistot voivat helposti lisätä uusia asiakkaita ja paketteja suoraan ohjelmassa.

Yritykselleni

Jos olet yrittäjä ja haluat käyttää Brioxia, kirjanpitäjäsi auttaa sinut alkuun. Ellei sinulla tällä hetkellä ole tilitoimistoa, löydät hyvän tilitoimiston täältä.

Kenelle haluat ostaa?

Asiakkaalleni

Tilitoimistot voivat helposti lisätä uusia asiakkaita ja paketteja suoraan ohjelmassa.

Yritykselleni

Jos olet yrittäjä ja haluat käyttää Brioxia, kirjanpitäjäsi auttaa sinut alkuun. Ellei sinulla tällä hetkellä ole tilitoimistoa, löydät hyvän tilitoimiston täältä tai voit ostaa Brioxin suoraan verkosta oheisen linkin kautta.

Kenelle haluat ostaa?

Asiakkaalleni

Tilitoimistot voivat helposti lisätä uusia asiakkaita ja paketteja suoraan ohjelmassa.

Yritykselleni

Jos olet yrittäjä ja haluat käyttää Brioxia, kirjanpitäjäsi auttaa sinut alkuun. Ellei sinulla tällä hetkellä ole tilitoimistoa, löydät hyvän tilitoimiston täältä tai voit ostaa Brioxin suoraan verkosta oheisen linkin kautta.