17. toukokuu 2018

Se aika vuodesta

Emma Ölund on 30 vuotias yrittäjä, jonka elämää saamme tulevaisuudessa seurata Brioxin Blogissa. Emman intohimona on luonto, digitalisaatio, ulkoilu ja oman talon rakentaminen. Minkälaista on kirjanpitäjän arki ja minkälaisia haasteita lakimuutokset ja kiihtyvä työtaakka aiheuttaa nuorelle yrittäjälle? Miten Briox auttaa Emmaa ja hänen asiakkaitaan? Odotamme innolla uusia tarinoita Emman arjesta.

Kukaan ei jättänyt väliin edellistä viikonloppua, ehkä jopa otit yhden ylimääräisen vapaan ja sait nauttia pienestä mini lomasta? Tai ehkä teit juuri toisin päin ja työskentelit kovaa koko viikonlopun päästäksesi tavoitteisiin? Nyt on taas kirjanpitäjillä tilinpäätösten, raportoinnin ja ilmoitusten aika.

Minä tein molempia, jotta sain kaiken kuntoon vuoden 2017 tilinpäätökset asiakkailleni. Muutama pitkä ja työntäyteinen ilta ja vihdoin lauantaina sain urakan valmiiksi. Voit verrata tunnetta minkä tahansa rankan urheilu suorituksen loppumiseen. Voin lähes luvata, että tiedät tunteet, kun vain ajattelet omaa lempi urheilulajia.

No, mutta mitä tehdä tällä kaikella energialla, minkä työstäni sain? Minä pakkasin laukkuni, pukeuduin kunnolla ja lähdin veneilemään Ahvenanmaan kauniiseen saaristoon. Sain kutsun illalliselle ja saunaan. Tämä voi kuulostaa tavalliselta päivältä Suomessa, mutta minä olen kiitollinen pienistä arkisista asioista. Lempi hashtagini onkin  #cheapthrills

Tämä oli minun palkinto kovasta työstä.

Emma Ölund

Mukavaa, että olet kiinnostunut Brioxista!

Jätä yhteystietosi tai soita meille suoraan numeroon 094 241 11 50. Kuulemisiin!

Lisää nimesi

Lisää sähköpostiosoitteesi

Lisää puhelinnumerosi

Ehdot tulee hyväksyä, jotta pääset jatkamaan

Jokin meni pieleen tietoja lähettäessä.

Varaa ohjelman esittely

Varaa esittely jättämällä yhteystietosi tai soittamalla meille numeroon 094 241 11 50.

  • done Keskustele henkilökohtaisesti asiantuntijamme kanssa
  • done Räätälöity esittely, joka vastaa teidän tarpeitanne
  • done Maksuton
  • done Ei velvoita teitä mihinkään

Esittely on tarkoitettu tilitoimistoille ja kirjanpitäjille, jotka haluavat sähköistää toimintaansa enemmän.

Lisää nimesi

Lisää sähköpostiosoitteesi

Lisää puhelinnumerosi

Ehdot tulee hyväksyä, jotta pääset jatkamaan

Jokin meni pieleen tietoja lähettäessä.

Kenelle haluat ostaa?

Asiakkaalleni

Tilitoimistot voivat helposti lisätä uusia asiakkaita ja paketteja suoraan ohjelmassa.

Yritykselleni

Jos olet yrittäjä ja haluat käyttää Brioxia, kirjanpitäjäsi auttaa sinut alkuun. Ellei sinulla tällä hetkellä ole tilitoimistoa, löydät hyvän tilitoimiston täältä.

Kenelle haluat ostaa?

Asiakkaalleni

Tilitoimistot voivat helposti lisätä uusia asiakkaita ja paketteja suoraan ohjelmassa.

Yritykselleni

Jos olet yrittäjä ja haluat käyttää Brioxia, kirjanpitäjäsi auttaa sinut alkuun. Ellei sinulla tällä hetkellä ole tilitoimistoa, löydät hyvän tilitoimiston täältä tai voit ostaa Brioxin suoraan verkosta oheisen linkin kautta.

Kenelle haluat ostaa?

Asiakkaalleni

Tilitoimistot voivat helposti lisätä uusia asiakkaita ja paketteja suoraan ohjelmassa.

Yritykselleni

Jos olet yrittäjä ja haluat käyttää Brioxia, kirjanpitäjäsi auttaa sinut alkuun. Ellei sinulla tällä hetkellä ole tilitoimistoa, löydät hyvän tilitoimiston täältä tai voit ostaa Brioxin suoraan verkosta oheisen linkin kautta.